Update

Viikon sisällä tulee chptr 2 remake. Ja aloitan sen jälkeen chpt 3 kirjoittamisen. Myös pari muuta projektia työn alla joten tekstejä tulee miten tulee.

Ja nyt nukkumaan!!!

Chapter 1 Remade

1.       Kuinka kaikki alkoi

Heräsin pihalta tulevaan kovaan ääneen, mutta en jaksanut edes avata silmiäni. Nouseva aurinko paistoi verhojen raoista kasvoilleni. Valo oli kirkas mutta lämmitti hellästi kasvojani. Ilma huoneessa oli viileä ja hieman tunkkainen. Nyrpistin nenääni ja vedin peiton pääni yli, jotta aurinko ei pääsisi häikäisemään silmiäni. Peiton alle kertyny lämmin ilma tulvi naamalleni.  En tiennyt mitä kello oli, enkä välittänyt. Ääni ulkona voimistui ja tuntui lähestyvän. Ensin se oli vain epämääräistä meteliä. Talossa oli aivan hiljaista, edes kello yöpöydälläni ei pitänyt rasittavaa tikitys ääntään. Olin edelleen liian uninen noustakseni sängystä. Talon hiljaisuuden rikkoi ulkona jatkuva meteli. Kuulin roskiksen kaatuvan maahan, jota seurasi vaimeat juoksuaskeleet. Huokaisin raskaasti ja käännyin vasemmalle kyljelleni , suunnaten selkäni ikkunaa ja ulkoa kuuluvaa ääntä kohti. Ehdin jo lähes nukahtaa uudestaan, mutta sillä hetkellä kuuliin ulkoa naisen kovaäänisen kiljaisun. Havahduin heti hereille! Heitin peiton päältäni ja nousin istuma asentoon sängyn reunalle. Istuin aivan liikkumatta ja lähes hengittämättä kuullakseni paremmin mitä ulkona tapahtuu. Oli hiljaista. Kuulin ulkoa kahdet askeleet.  Toiset askeleet loppuivat yllättäen ja kuului vaimeahko tömähdys. Siitä seurasi puhetta josta en saanut selvää, mutta erotin äänen naisen ääneksi.

”Auttakaa, joku!” huusi nainen äänellä joka oli pelon ja itkun täyttämä.

”Ei, ei, ei, pysy kaukana min--!” naisen ääni loppui aivan kuin seinään.  Nousin ylös sängystä ja horjahdin yöpöytääni vasten. Ottaessani tukea pöydän reunasta huitaisin vahingossa pöydällä olevan mustan lampun lattialle. Lamppu särkyi tuhansiin sirpaleisiin sotkien lattiani lasinsiruihin. Minä tahansa muuna hetkenä olisin jäänyt siivoamaan sotkun erittäin ärtyneenä, mutta nyt se sai luvan odottaa. Sängyn jalkopäässä roikkuvat mustat farkut saivat kelvata minulle. Riuhdoin ne voimalla jalkaani. Huomasin jaloissani lojuvan ruskean t-paidan ja kumarruin nostamaan sen. Vetäessäni sitä pääni yli haistoin paidasta tulevan voimakkaan hien hajun ja tuhahdin äänekkästi käsiäni hihoihin tunkien. Olin jo lähdössä makuuhuoneen ovea kohti kun tajusin etten voinut tietää mikä tai ketä minulla on vastassa. Käännyin vielä ympäri ja avasin puisen yöpöydän laatikon. Katsoessani laatikoon näin rannekellon, jotain pientä turhaa rihkamaa ja laatikon takareunaa vasten makaavan mustan käsiaseen. Otin aseen käteeni, laitoin varmistimen pois päältä ja latasin aseen. Ase piti vaimean kilahduksen.

Muistoja tulvi päähäni. Tuon samaisen kilahduksen olin kuullut satoja ellen tuhansia kertoja aiemmin. Tällä aseella olin riistänyt monia henkiä. Jotkut heistä olivat ansainneet sen, jotkut eivät. Mutta kukapa minä olisin heitä tuomitsemaan. Minä vain tein mitä minun käskettiin tehdä. Minä tein vain työtäni.

Laitoin aseen vyölleni ja samalla varmistin, ettei se putoisi edes kovassa juoksussa. Käännyin kohti tumman ruskeaa makuuhuoneen ovea. Kävelin vauhdilla huoneen läpi ja avasin oven.

Edessäni aukesi eteiskäytävä. Vasemmalla käytävän päässä oli kolme ovea jotka kaikki olivat kiinni. Makuuhuoneen vieressä oleva huone kuului nuorelle tyttärelleni Sarahille. Huoneen ovi on haalea vaaleanpunainen kuten nuorelta tytöltä voi odottaakin. Käytävän päässä olevan oven takana ovat portaat yläkertaan ja Sarahin huonetta vastapäätä on olohuone. Lähes joka aamu kun eksyi olohuoneeseen näki Sarahin, joka istui aivan liian lähellä televisiota ja katsoi piirettyjä. Edessäni oli oviaukko josta näki laajan ja siistin keittiön. Oikealla oli tumma ulko-ovi  jonka ikkunasta paistoi valo keskelle käytävää. Astuin makuuhuoneesta ulos ulko-ovea kohti ja tarrasin kahvaan. Aukaisin oven lukosta ja väänsin kahvasta. Ovi aukesi  nopeasti ja äänekkäästi narahtaen. Astuin ulos terassille ja suljin oven. Kirkas nousevan auringon valo paistoi naamalleni ja hetken näin pelkkää valoa. Nostin käteni kasvojeni ja valon välin. Siristin silmiäni ja katselin ympärilleni. Tunsin kuinka sama viileä syksyinen tuuli, joka heilutti naapuruston puitasiveli nyt myös kasvojani. Jo kellastuvat lehdet lentelivät ilmassa ympäri katua ja pihoja. Sää ei olisi voinut olla yhtään kauniimpi. Mutta kaikki ei ollut kunnossa. Jokin oli pahasti vialla.

Näin naisen makaavan maassa keskellä tietä, vain pienen matkan päässä! Laskeuduin terassin portaat alas ja lähdin naista kohti. Otin aseen vyöltäni ja liikuin vauhdikkaasti pihan läpi. Kun pääsin pienen matkan päähän huomasin naisen vuotavan runsaasti verta. Otin kännykän taskustani toiseen käteeni ja näppäilin ”911” korottaen vauhtiani. En saanut yhteyttä, joten heitin puhelimen pois ja jatkoin juoksemista. Mahallaan makaavan naisen pitkät ruskeat hiuset lojuivat suurissa määrissä verta. Pelkäsin jo pahinta. Kun saavuin naisen vierelle, minä polvistuin hänen vasemmalle puolelle ja tunnustelin pulssiaan. Sitä ei ollut. Hän oli kuollut. Olin tullut liian myöhään. Kirosin useasti mielessäni. Jos olisin noussut sängystä ylös kun kuulin ensimmäiset kolahdukset saattaisi nainen olla vielä elossa. Upotin kasvoni käsiini.

Nainen oli nuori, ei kahtakymmentä vuotta vanhempi. Huokaisin syvään ja kurotin käteni hänen oikealle olalle ja käänsin naisen selälleen. Näky oli oksettava.  Käänsin pääni pois naisesta ja yskin koittaen samalla pidätellä oksennusta. Mikä tai kuka voisi tehdä ihmiselle noin julmasti. Nuoren naisen vatsa oli revitty auki, jäljistä päätellen raatelemalla. Naisen vartalo oli täynnä kynsien ja hampaan jälkiä. Jäljet näyttivät siltä aivan kuin hänet olisi koitettu syödä elävältä. En olisi ikinä uskonut, että mitään tällaista voisi tapahtua tässä naapurustossa. Muutin pois kaupungista juuri sen takia ettei minun tarvitsisi kestää tällaista. Olin aikoinani nähnyt paljon; murhia, ilkivaltaa, varastelua. Mutta tämä oli jo liikaa. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa.

Nousin ylös ja katselin ympärilleni. Kuka tai mikätahansa tämän tekikään ei voisi olla kaukana sillä nainen oli vielä hetki sitten elossa ja huutanut apua. Kukaan muu naapureista ei ollut herännyt naisen pitämään meteliin, tai olivat päättäneet että on parempi olla sekaantumatta asiaan. Pienen matkan päässä näin kaksi tukevaa hahmoa.

”Hei!! Te kaksi siellä! Täällä on tapahtunut kamala onnettomuus! Soittakaa hätänumeroon!” huusin. ”En saa yhteyttä puhelimellani!”.

Toinen heistä käänsi päänsä ja katsoi minuun päin. Heilutin käsiäni pääni yläpuolella jotta he huomaisivat minut. Aluksi he vain kääntyivät ja katselivat tänne päin. Viitoin heille että he tulisivat tänne. Tämän jälkeen molemmat alkoivat juosta minua kohti.

Toinen heistä näytti ontuvan pahasti, mutta en antanut asian häiritä itseäni, kun jalkojeni vieressä makasi kuollut nainen. Mitä lähemmäs he tulivat sitä paremmin tajusin heidän huutavan. Mutta he eivät huutaneet sanoja vaan vain karjuivat ja pitivät epämääräisiä mutta pelottavia ääniä. Molemmat olivat yltään veressä. Otin hitaan askeleen taaksepäin. En tiennyt mikä, mutta jokin ei ollut kohdallaan. Nämä kaksi miestä lähestyivät nopeasti. Otin aseesta tukevan otteen, ja asetin sormeni liipaisimelle. Nostin hitaasti aseen kohti minua kohti juoksevia miehiä.

”Oletteko kunnossa? Näytätte loukkaantuneilta!” huusin miehille odottaen vastausta. Sitä ei kuulunut. Astuin toisen askeleen taaksepäin ja nielaisin.

”Älkää tulko lähemmäs!” huusin heille niin lujaa, että olin varma, että he kuulivat minut selvästi. ”Jos tulette yhtään lähemmäs joudun ampumaan teidät”.

Mutta he eivät edes hidastaneet vauhtiaan. Puristin hitaasti liipaisimesta ja ammuin molempia heistä jalkaan. Molemmat kaatuivat naamalleen, mutta nousivat ylös ja jatkoivat etenemistä aivan kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Tunsin kuinka hiki alkoi valui otsaani pitkin kun tähtäsin edessäni edelleen juokseviin miehiin. Tähtäsin ja ammuin molempia rintaan useaan kertaan. Jokaisen luodin osuessa miehet vain nytkähtivät taaksepäin. Veri valui luodin rei’istä luoden vanan miesten perään. Miehet olivat jo melko lähellä ja jatkoivat karjumistaan. Tunsin kuinka käteni tärisivät ja aloin hätääntyä. Hengitykseni tahti nopeni ja nopeni. Käännyin taloani kohti ja juuri kun olin lähdössä juoksemaan tunsin kuinka käsi puristui nilkkani ympäri. Ote oli vahva ja menetin tasapainoni. Kaaduin maahan mahalleni yskäisten kun ilmaa karkasi keuhkoistani tömähdyksen voimasta. Ase irtosi kädestäni ja lensi pienen matkan päähän. Katsoin jalkojani kohti ja näin saman naisen joka oli hetki sitten vielä kuollut. Nainen sähisi kovaan ääneen ja hänen suutaan valui runsain määrin verta.  Koitin riuhtoa jalkaani irti mutta naisen ote oli yllättävän tukeva. Järkytyin lopullisesti kun tajusin että hän koitti saada revittyä minun jalkaani suuhunsa.

”Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu” karjuin pelon valtaamana. Potkaisin toisella jalalla hetki sitten kuolleena ollutta naista leukaan niin kovaa kuin vain voimistani pystyin. Naisen leuka rusahti sijoiltaan ja tiukka ote nilkastani irtosi. Kompuroin ylös ja lähdin juoksemaan taloani kohti. En ehtinyt edes ottaa asettani sillä en halunnut jäädä ottamaan selvää mikä näiden kahden miehen ongelma oli ja he olivat jo pelottavan lähellä minua. Juoksin pihan poikki ja vilkaisin taakseni. Näin miesten nyt juoksevan erittäin lähellä ja lähes heidän kohdallaan sisuskalut maata raahaten nainen koitti käsillään vetää itseään minua kohti. Hyppäsin terassille portaiden yli ja avasin oven edestäni. Astuin talooni kynnyksen yli ja löin oven kiinni. Ovi piti kovan pamahduksen jota seurasi vaimea lukon naksahdus. Juuri samalla hetkellä kun kuulin oven naksahtavan lukkoon alkoi ulkopuolelta kuulua valtava pauke. Aivan kuin he koittaisivat murtaa itsensä oven läpi. Kiitin onneani että oven ikkuna oli niin pieni että siitä saisi hädintuskin käden läpi. Kävelin hitaasti taaksepäin samalla kun koitin saada hengitystäni tasaantumaan.

Kaikki oli kuin suoraan painajaisesta. En ollut itse edes varma mitä juuri oli tapahtunut. Oliko tämä unta? Katsoin käsiäni jotka tärisivät ja olivat aivan punaisena verestä. Se nainen oli aivan varmasti kuollut aikaisemmin. Ja ne kaksi miestä joita ammuin. En voinut ymmärtää mikä saisi ihmisen menemään noin sekaisin päästään. Jonkinlainen huume? Mutta se teoria ei olisi pätevä. Vaikka he olisivatkin olleet sekaisin huumeista, olisivat he silti pysähtyneet viimeistään luoteihin jotka ammuin heitä rintaan.

Miehet jatkoivat oven jatkuvaa takomista. En ollut varma kuinka kauan ovi kestäisi tuota. Minun oli pakko päästävä sieltä pois! Kävelin makuuhuoneeseeni ja puin mustan nahkatakin päälleni. Katsoin nahkatakkini sisälle ja näin tutun näyn. 16 terävää veistä. Sotilasaikoina minua kutsuttiinkin nimellä Jack ”Knife”.  Valitsin yleensä veitsen ennen käsiasetta. Harjoittelin veitsen käsittelyä päivittäin ja olin siinä paras! Kävelin huoneen poikki ja istuin sängylle ja painoin kasvot käsiini. Tämä aamu sai ne ajat tuntumaan helpolta. Nousin ylös sängyltä ja kuulin sängyn narahtavan. Mutta narahdus tuskin kuului valtavan paukutuksen läpi. Kävelin edessä olevan seinän ikkunalle ja raotin verhoja.

”Mitä helvettiä!?” mietin ääneen kun näin mitä ulkona tapahtui. Kadulla oli noin kymmenen veristä sekavaa hahmoa lisää. Haroin hiuksiani vasemmalla kädelläni ja raotin verhoja oikealla hieman enemmän. Näin kuinka hieman kauempana olevan talon ovi aukesi ja pulleahko mies käveli pihatiensä päähän ja näytti huutavan jotain. Ilmeestä ja eleistä päätellen ”oletteko kunnossa” tai muuta vastaavaa. Oven paukutus loppui ja näin kuin lähes kaikki pihalla olevat ihmiset lähtivät miehen perään. Näin kuinka kolme ensimmäistä hyökkäsivät miehen kimppuun ja alkoivat raadella ja purra miestä. Näky oli mitä kamalin. Suljin verhot välittömästi ja aloin kakoa. En olisi voinut katsoa hetkeäkään kauempaa oksentamatta.

Koko naapurusto olisi vaarassa. Tesin että minun pitäisi varoittaa heitä kaikkia, mutta puhelimeni oli ulkona noiden olentojen keskellä. En voinut edes soittaa parhaalle ystävälleni Derekille. Kirosin hiljaa itselleni. Tiesin, että minun oli mentävä varoittamaan ainakin Derekiä. Kun oven paukutus oli loppunut oli talon taas vallannut hiljaisuus. Mutta tällä kertaa se ei ollut rauhallista hiljaisuutta,vaan pikemminkin uhkaavaa.

Olin varma että minun ja Derekin pitäisi lähteä täältä pois ja mitä nopeammin sitä paremmin. Avasin vaatekaappini oven ja otin ylähyllyltä selkärepun. Laitoin reppuun kaksi vaatekertaa sekä ammuksia joita oli kenkälaatikossa kaapin perällä. Nostin repun selkääni ja katsoin kelloa yöpöydälläni. Se oli pysähtynyt. Kävelin yöpöydän luokse ja otin rannekellon jo auki olevasta laatikosta. Laitoin sen käteeni ja samalla vilkaisin kelloa. Kello oli kahdeksan. Jo monet naapureistani olisivat varmasti hereillä. Ulkoa alkoi kuulua taas meteliä. Tällä kertaa ääniä oli useita.

Pelkäsin, että olin jälleen liian myöhässä. Juoksin ulko-ovelle ja otin veitsen takkini sisältä. Katsoin ovisilmästä ulos. En nähnyt siitä kunnolla. Se oli aivan veressä aikaisemmasta paukutuksesta. Hengitin syvään, raotin ovea ja kurkistin ulos. Näky oli kammottavin mitä ikinä olin nähnyt. Ihmiset juoksivat karkuun näiltä kammotuksilta henkensä hädässä itkien ja huutaen. Näin lapsien saavan loppunsa vanhempiensa edessä. Se oli väärin. Kaikki jotka eivät olleet vielä saaneet loppuansa tai menettäneet kaikkea toivoa selvitä, koittivat päästä autoihinsa tai pelastaa rakkaimpansa. Se oli minunkin suunnitelmani heti kun olisin varmistanut, että Derek oli turvassa.

Raotin ovea varovsti vähän enemmän ja katsoin oikealla olevaa taloa kohti. Minun ja Derekin välillä oli neljä veristä hahmoa. Mutta minun olisi mentävä tuonne. Noin kymmenen metrin päässä oli ensimmäinen kohde joka minun pitäisi ohittaa. Avasin oven nopeasti ja astuin ulos.

Juoksin terassin poikki ja hyppäsin ketterästi terassin aidan yli, pitäen veistä toisessa kädessä ja ottaen vauhtia aidasta toisella kädellä. Laskeuduin melko kovalle nurmikolle ja otin taisteluvalmiin asennon.

Verinen nainen kääntyi minua kohti huutaen. Hänen valkoiset hampaansa tihkuivat verta hänen valkoiselle paidalleen. Kuului verenhimoinen huuto ja nainen lähti juoksemaan minua kohti. Matkaa oli luultavasti vaivaiset viisi metriä, joten minun oli toimittava nopeasti. Naisen veriset kädet koittivat tarttua minua kaulasta. Mutta minä olin nopeampi. Potkaisin naista kaikin voimin rintakehään. Naisen suusta roiskusi verta paidalleni ja nainen lensi pienen hetken ilmassa ennen tipahti maahan. Kuului kova tömähdys jota seurasi nopeat askeleet takaani. Lähes refleksin omaisesti käännyin ympäri ja huitaisin veitsellä. Näin edessäni erittäin tukevan kokoisen miehen. Tunsin kuinka veitseni upposi hänen ranteeseensa ja lopulta leikkasi käden irti. Iskuni voimasta lähes satakiloinen mies horjahti ja kaatui päälleni. En ollut valmistautunut ottamaan vastaannoin suurta massaa joka tuli kovalla vauhdilla päälleni. Otin tukevan otten miehen hartioista ja pidin häntä mahdollisimman kaukana minusta. Vaikka miehen käsi oli juuri leikattu irti koitti hän silti molemmin käsin tarttua minuun ja suun liikkeiden perusteella purra minua. Pidin häntä paikoillaan kaikin voimin. En tiennyt toimisiko seuraava, mutta tässä tilanteessa ei olisi enään mitään menetettävää. Irottin otteeni toisesta hartiasta ja tartuin miehen kaulasta kiinni. Toisen käden sijoitin miehen takaraivolle ja riuhtaisin molemmin käsin niin kovaa kuin vain suinkin pystyin. Kuului suuri rusahdus kun hänen niskansa menivät poikki. Verta lensi maahan ja päälleni. Eloton ruumis valahti päälleni. Se toimi. Tönäisin miehen päältäni ja nousin ylös, koska en ollut varma oliko mies oikeasti kuollut. Nainen jonka olin juuri potkaissut maahan oli päässyt jo pystyyn ja tarttui minun olkapäätäni. Löin naisen käteen lujaa ja hänen otteensa irtosi. Otin pienen sivuaskeleen päästäkseni kauemmas hänestä. Nainen jatkoi hyökkäystään väsymättä. Löin naista  lujaa poskeen. Ilmassa lensi verta ja hampaita. Liikuin nopeasti horjahtavan naisen viereen ja iskin veitsen hänen leukaansa. Nainen valahti elottomomaksi ja riuhtaisin veitsen irti.

Käännyin kohti Derekin taloa ja näin vielä yhden miehen ja yhden naisen. Ensimmäinen mies ontui murtuneella nilkallaan minua kohti. Otin askeleen miehen lyönti etäisyydelle. Viilsin hänen kaulansa veitselläni ja potkaisin polvellani häntä kylkeen niin lujaa kuin jäljellä olevista voimistani pystyin. Mies kaatui vauhdilla ja löi päänsä asfalttiin. Kuului verinen tömähdys ja mies ei noussut enään ylös, mikä oli minun kannalta erittäin hyvä asia. En jäänyt ottamaan hänestä sen enempää selvää. Viimeinen nainen oli aivan Derekin oven edessä. Tämä pitäisi hoitaa äkkiä sillä heitä saattaisi tulla lisää. Löin naista veitsikädelläni lujaa naamaan.  Nainen horjahti taakse ja löi päänsä oveen pitäen kovan paukahduksen.  Tartuin naisen kaulaan ja löin hänen päänsä useaan otteeseen oven viereiseen kiviseinään. Valkoisen kiviseinän koristi nyt myös punaiset veriloiskeet naisen takaraivosta. Heitin ruumiin syrjään ja aloin hakkaamaan ovea.

”Derek! Oletko siellä? Oletko kunnossa?” huusin yhä hakaten ovea. Kuulin sisältä kolinaa ja lopulta tutun äänen.

”Jack? Mitä vittua? Kello on vasta kahdeksan aamulla. Eikö mies saa edes rauhassa nukkua?”. Oli hyvä kuulla Derekin ääni.

”En ehdi selittää! Päästä minut sisään! Nopeasti” vastasin huutaen suu melkein kiinni ovessa . Katsoin taakseni ja näin kuinka minua lähestyi lisää näitä olentoja. Hakkasin ovea yhä lujempaa! Ovi edessäni aukesi ja näin Derekin hämmästyneen ilmeen. Tuuppasin Derekin tieltäni ja rynnin sisään.

Suljin oven takaani ja varmistin että se oli lukossa.

”Mikä sinulla nyt on hätänä?” kysyi Derek silmiään hieroen. ”Olet kuin olisit aaveen nähnyt.”

”Olisipa asia niin yksinkertainen.” sanoin huohottaen. Nojasin polviini ja koitin tasata hengitystäni.

”Mutta onpa hyvä nähdä että olet kunnossa” sanoin yhä puuskuttaen. Laskin repun selästäni ja katselin ympärilleni. Näin lähes identtisen käytävän joka löytyi myös minun kodistani. Pyyhin verisen veitsen jalkaani ja laitoin sen takaisin takkini sisään.

”Oletko yksin kotona?” kysyin.

”En. Eilen illalla oveeni koputti itkevä nainen joka pyysi päästä sisään.Ja kun kysyin mikä hänellä oli hätänä hän vastasi, että joku hullu puri häntä käteen. Mieti nyt! Joku oli puraissut häntä.Eikä se purmahaava ollut mikään pieni. Hänen kädestään puuttui kunnon palanen” vastasi Derek hämmästynyt ilme kasvoillaan kun hän muisteli eilistä iltaa. ”Joten hain ensiapulaukun, puhdistin haavan ja laitoin sidettä hänen kätensä ympärille, koska en saanut yhteyttä hätänumeroon. ”

 ”Missä hän on!” kysyin nopeasti ja melko vakavalla äänensävyllä. ”Haluan tietää mitä hänelle tapahtui! Jos sillä olisi jotain tekemistä tämän kanssa mitä ulkona nyt tapahtuu.” Derek katsoi minua kysyvästi.

”No mitä ulkona sitten tapahtuu juuri nyt?” hän kysyi. Samaan aikaan alkoi samanlainen ovenpaukutus joka täytti minun asuntoni hetki sitten.

”Kuka helvetti siellä taas paukuttaa minun oveani” ärähti Derek ja lähti avaamaan ulko ovea.

”Ei!! Älä!” minä huusin ja tartuin Derekiä hihasta. ”Älä missään nimessä avaa sitä ovea!”

”Miksi? Tiedätkö ketä siellä on?” kysyi Derek. Selitin Derekille tämän aamun tapahtumat nopeasti. Derekin kasvot kalpenivat ja Derek romahti maahan istumaan.

”Mitä ihmettä! Miten noin voi tapahtua. Etkai vain nyt kuseta minua?”  kysyi Derek vapisevalla äänellä. Pudistin päätäni.

”En kuseta, Derek. Ja enkä myöskään suosittele että otat selvää asiasta.” sanoin ja samalla vilkaisin olkani yli kohti paukkuvaa ovea. En ollut varma kuinka kauan ovi kestäisi tuollaista hakkaamista, joten päätin toimia nopeasti.

”Joten kerro minulle missä se nainen on jonka päästi t eilen sisään.” kysyin Derekiltä.

Derek nyökkäsi ja osoitti yläkertaan. ”Hän on vierashuoneessa. Rappuset ylös ja ensimmmäinen ovi vasemmalla.”

Kävelin raput ylös hiljaisesti ja saavuin vierashuoneen ovelle. Koputin oveen kolme kertaa melko voimakkaasti.

”Oletko kunnossa? Saanko tulla sisään?” kysyin kovaan ääneen. Vastausta ei kuulunut joten tartuin oven kahvaan. Hengitin syvään ja raotin ovea. Nainen makasi sängyssä peiton alla liikkumatta. Lähestyin sänkyä kävellen hitaasti, melkein jopa hiipien.

”Oletko hereillä?” kysyin varovasti mutta edelleen kuuluvalla äänellä.

”Onko kaikki kunnossa” kysyi Derek takanani kovaan ääneen. Sain melkein sydänkohtauksen ja horjahdin muutaman askeleen eteenpäin.

”Älä hiippaile noin taak-” En saanut lausettani loppuun kun nainen sängyssä nousi ylös istuma asentoon. Vaaleat hiukset peittivät suurimmaksi osaksi naisen kasvot piilottaen alleen erittäin kalpeat kasvot. Punainen t-paita oli vähän veressä, vaikkei sitä kovin helposti siitä erottanutkaan.

”Onko kätesi kunnossa? Haluaisin kysyä sinulta pari asiaa.” sanoin naiselle rauhoittavalla äänellä. Nainen käänsi päänsä ja lähes elottomat silmät katsoivat suoraan omiin silmiini. Nainen näytti erittäin sairaalta.

”Derek, koita soittaa uudelleen sair-” koitin sanoa Derekille mutta en saanut lopetettua lausettani. Nainen hyppäsi sängystä ylös  ja juoksi päälleni kovaan ääneen sähisten. Hetkeäkään epäröimättä tartuin naisen kaulaan jo nostin tämän ilmaan. Nainen oli melko kevyt joten se ei ollut kovin vaikea. Nainen tarttui lujaa käsivarrestani. Löin naisen maahan lujaa ja yhä kaulasta puristaen. Nainen sähisi, huusi ja piti muita kamalia ääniä maassa. Kuulin Derekin panikoivan käytävässä joten päätin lopettaa tämän nopeasti. Otin veitsen takkini sisältä ja löin sen naisen päälakeen. Terävä veitsi sujahti päälaen läpi kuin sen olisi upottanut voihin. Naisen kädet valahtivat käsivarreltani lattialle. Ja veri valui vuolaasti lattiale. Irrotin veitsen hänen päästään, pyyhin sen housunlahkeeseeni ja laitoin sen jälleen takkini sisään. Nousin ylös ja katsoin Derekiä.

”Sinä.. sinä.. Sinä tapoit hänet!” Derek sanoi pelokkaalla äänellä. ”Mikä häntä vaivasi. Miksi hän hyökkäsi?”

”Sanoit, että häntä oli puraistu” kysyin häneltä.

”Purtu? Kyllä. Käsivarresta oli puraistu pala irti... Hetkinen. Et kai luule, että yksi puraisu saattaisi tehdä ihmiselle noin. Onko tämä jonkin sortin vesikauhu? Kohautin hartioitani. En tiennyt mitä oli meneillään mutta halusin vastauksia. Mutta nyt ei ollut oikea aika. Tärkeintä olisi päästä täältä pois ja nopeasti.

”Pakkaa tavarasi! Me lähdemme kaupungista, NYT!” sanoin Derekille! Derek säpsähti ja juoksi raput alas kääntyen pois näkyvistäni. Kävelin ulos huoneesta ja suljin oven varmuuden vuoksi. En tiennyt kuolivatko nämä olennot pään vakaviin vaurioihin vai lamaantuivatko ne vain tilapäisesti. En jäisi ottamaan siitä nyt selvää.

”Derek, oletko valmis?” huusin alakertaan.

”Kaikki valmista” vastasi Derek.

”Onko sinulla asetta? Minun aseeni on keskellä tietä noin neljä taloa vasemmalle.” sanoin samalla kun laskeuduin portaita alas. Tiesin, että tarvitsisimme aseen, mutta oman aseeni hakeminen olisi erittäin vaarallista. Derek tuli käytävälle makuuhuoneestaan kantaen urheilulaukkua.

”En omista aseita. Luulin sinun olevan se sotilas jolla on aseita kaapit täynnä.” vastasi Derek ja alkoi sitomaan kengännauhojaan.

 Kirosin ääneen.

”Koska olet viimeksi tankannut? Menemme sinun autollasi. Sinä käynnistät auton ja ajat vierelleni kun haen aseeni! Sitten lähdemme vauhdilla helvetin kauas täältä.”

Derek näytti miettivän hetken.

”Minulla pitäisi olla yli puoli tankillista”. hän lopulta totesi.

”Se saa luvan riittää.” sanoin ja kaivoin takkini sisältä veitsen ja ojensin sen Derekille. ”Älä pelkää käyttää sitä, jos joku koittaa päästä lähellesi!” Derek nielaisi ja nyökkäsi epävarman näköisenä.

Kävelin keittiöön ja raotin verhoja ja katsoin ulos. Derekin pihassa ei näkynyt olevan ketään lukuun ottamatta kahta miestä jotka yhä paukuttivat ovea. Kävelin takaisin eteiskäytävälle, missä Derek nosti reppua olalleen.

”Onko sinulla auton avaimet?” kysyin hiljaisella äänellä. Derek kaivoi housujensa taskusta avain nipun ja heilutti sitä edessään.

”Selvä, kun sanon ”nyt”, juokse autolle niin nopeasti kuin pystyt. Minä hoidan nuo kaksi miestä ja haen aseeni!” sanoin itsevarmalla äänellä. ”Ja onnea matkaan”.

Avasin oven lukosta ja huusin; ”Nyt!”. Potkaisin ulko oven auki voimalla. Molemmat miehet lensivät taaksepäin ja kaatuivat selälleen. Tartuin toisen miehen paidan kaulukseen. Otin kiinnin niskan takaa ja aloin takomaan miehen päätä rappuseen. Toinen mies oli jo ehtinyt nousta pystyyn ja tuli minua kohti. Löin veitsen miehen ohimolle ja lähdin juoksemaan kohti asettani. Ohitseni ajoi sininen perheauto jonka ratissa panikoi keski-ikiäinen nainen turvavyötään riuhtoen. Auton perässä juoksi kolme ”kuollutta”, joista viimeinen huomasi minut ja lähti juoksemaan minun perääni. Ase oli jo lähellä ja kun saisin sen voisimme lähteä pois täältä.

”Apua! Auta minua, tuo mies haluaa tappaa minut! Hän puraisi minua!” kuului avunhuuto lyhyen matkan päästä. Kirosin jälleen hiljaa mielessäni.  Tuon miehen huuto houkuttee paikalle varmasti lisää kuolleita. Saavuin vihdoin aseelle ja poimin sen! Ammuin takanani juoksevaa miestä keskelle otsaa. Tajusin kuinka kovan äänen ase piti. Pystyin lähes tunteemaan kymmenet katseet jotka kääntyivät minua kohti. Mies joka äsken oli huutanut apua huusi tuskissaan kun kaksi kuollutta kaivautuivat hänen selkänsä läpi ja repivät hänen sisuskalujaan ulos. Nyrpistin naamaani sillä näky ei ollut kaunis. Herpaannuin ja käännyin kuullessani huudon joka ei kuulunut millekkään elävälle. Nielaisin raskaasti ja ehdin jo luulla loppuni tulleen. Samalla hetkellä Derek ajoi eteeni musertaen miehet edessäni.

”Hyppää kyytiin!” sanoi Derek. Hänen naamaltaan pystyi lukemaan kauhun.

Nousin autoon nopeasti ja hengitin syvään. Katselin ikkunoista ympärilleni kun Derek lähti autolla liikkeelle. Ihmiset juoksivat kauhun vallassa ympäriinsä. Näky oli kuin halvasta kauhuelokuvasta. Kuulin kuinka Derek manasi itsekseen ja koitti saada pyyhkijöillä pyyhittyä veret tuulilasistaan. Laitoin turvavyön kiinni ja otin hyvän istuma asennon.

”Kiitos! Luulin jo hetken, että olin mennyttä kalua!” sanoin pyyhkiessäni raskaasti valuvan hien otsaltani.

”Eipä kestä” vastasi Derek edelleen kauhusta kankeana. ”Mutta minne olemme menossa?”. kysyi Derek vilkaisten samalla sivupeileistä taakse.

Olin jo Derekin luona päättänyt minne menisimme. Tällä hetkellä olisi vain yksi paikka mikä merkitsisi. Yksi paikka jonne minun olisi pakko päästä.

 ”Me menemme hakemaan vaimoni  ja tyttäreni!” totesin vakavasti.

”Clarissa ja Sarah ovat vierailemassa Clarissan äidin luona. Me menemme sinne. Kai vielä muistat missä hän asuu?” kysyin.

”Suunnilleen” sanoi Derek hengittäen raskaasti. ”Kuinka vanha Sarah on? Tämä mahtaa olla aika paljon käsittää hänen ikäiselleen”. Laskin pääni käsieni varaan. En ollut edes ajatellut mahdollisuutta että tämä tapahtuma olisi tätä naapurustoa laajempi.

”Sarah on kahdeksan vuotias. En ikinä olisi halunnu, että hän joutuu kokemaan mitään tällaista. Josta tulikin mieleeni! Voitko lainata puhelinta? Soitan vaimolleni ja varmistan, että he ovat kunnossa.” kysyin Derekiltä.

 ”Selvä juttu. Pieni hetki!” sanoi Derek kaivaessaan puhelinta taskustaan katso yhä tiehen naulittuna.

”Tässä!” puuskaisi Derek ja ojensi puhelimen minulle. Kiitin ja aloin näppäilemään Clarissan numeroa. En tiennyt kuinka laaja tämä ilmiö olisi, mutta pelkäsin pahinta. Puhelin tuuttasi pitkään. Jokainen tuuttaus tuntui ikuisuudelta. En pystynyt olemaan paikallani. Olin erittäin huolissani perheestäni. Vihdoin kuului puhelimen vastaus.

”Derek? Derek oletko se sinä?” kuului hätääntynyt nais ääni puhelimesta.

”Ei. Jack tässä! Onko kaikki siellä kunnossa?” kysyin jo iloisena pelkästään siitä, että Clarissa oli vastannut mutta se onni ei kestänyt kauaa.

”Ei. Kaikki ei ole kunnossa! Täällä tapahtuu jotain kamalaa! Joku vitun sekopää mies ryntäsi sisälle ja puraisi äitiäni! Isä sai heitettyä hänet pihalle mutta hän ei lähde pois! Hän vain hakkaa ovea! Minua pelottaa Jack. Minua pelottaa niin paljon!” kuului itkevän naisen ääni.

Pelko valtasi ruumiini! Nielaisin kauhusta kalpeana.

”Äitiäsi puraistiin? Clarissa kuuntele! Sinun pitää lähteä sieltä, NYT!” melkein huusin puhelimeen. ”Et ole turvassa siellä!”

”Mitä tarkoitat?” kysyi Clarissa epävarmalla äänellä.

”Clarissa kuuntele minua! En tiedä kuinka nopeasti se tapahtuu ja edes jos se tapahtuu! Mutta jos saat pureman noilta raivotautisilta ihmisiltä sinusta tulee samanlainen!” sanoin kädet ja ääni täristen ja tunsin kuinka kyynel valui poskelleni.

”Mitä!!” kiljaisi Clarissa puhelimeen ja alkoi itkemään hysteerisesti. ”Tuleeko minun äidistäni tuollainen raivotautinen hullu?” kuului vaimoni itkevä ääni.

”En ole varma. Mutta se on mitä todennäköisintä! Emme tidä kuinka nopeasti se tapahtuu. Mutta jos se tapahtuu, ei hän tunnista sinua enään tyttärekseen. Joten ole erittäin varovainen! Tulemme Derekin kanssa sinne mahdollisimman nopeasti! Meillä menee noin kaksi päivää matkassa! Olkaa sillävälin erittäin varovaisia. Ja jos äitisi käytös alkaa muuttua, koittakaa päästä mahdollisimman kauas hänestä. Jos ette pääse lähtemään sieltä pois, lukittautukaa vaikka johonkin huoneeseen.” koitin sanoa mahdollisimman rohkaisevalla äänellä mutta äänestäni erottui selvä pelko.

”Minua pelottaa Jack! Tule nopeasti! En tiedä mitä täällä tapahtuu. Sarah itkee koko ajan ja tärisee pelosta!” nyyhkytti Clarissa.

”Tulen niin nopeasti kuin pääsen! Kerro Sarahille, että rakastan häntä. Rakastan sinua myös. Nähdään pian” sanoin pidätellen itkua. Suljin puhelimen jättäen itkevän naisen toiseen päähän puhelua.

Nojauduin syvälle penkkiin ja katsoin ulos. Kyyneleet valuivat kasvojani pitkin jättäen kostean vanan kasvoihini. Mutta edes ulkona oleva kaunis syksyinen maisema ei parantanut oloani. Puut vilisivät ikkunan ohi keltaisena ja oranssina. Kuivasin kyyneleet poskeltani ja yskäisin hiljaisesti.

”Miten asiat äitisi luona olivat” kysyi Derek huolestuneena. ”Huonosti. Clarissan äitiä oli purtu.” vastasin vaisusti, kattoa katsoen.

”Vittu!” kirosi Derek ja löi rattia. ”Hän oli aina niin mukava.” Nyökkäsin Derekin kommentille.

Kello ei ollut vielä edes kahtatoista ja kaikki oli jo päin helvettiä. Toivoin vain, että pääsisin perheeni luokse pian.

”Hei Jack. Kaikki on okei. Clarissa osaa pitää huolta itsestään ja Sarahista. Kyllä me ehdimme sinne ennen kuin mitään muuta tapahtuu!” koitti Derek lohduttaa. Hymyilin ja taputin Derekiä olkapäähän.

”Kiitti.” sanoin ja hymähdin. Derek nyökkäsi yhä tietä tiukasti tuijottaen.

Mutta en ollut siitä itse niin varma. Siirsin katseeni taas auton oven ikkunaan. Maisema vaihtui metsästä järvi maisemaan. Vesi kimalsi kirkkaasti auringossa heijastaen metsän peilikuvan selvänä pinnallaan. Huokaisin ääni väristen. Mitä täällä oikein tapahtuu?

16.11 Update

Ensimmäisen kappaleen uudelleen kirjoitus sujuu vallan hyvin! Tekstiä tullu paljon enemmän kun alkuperäisessä versiossa. Mutta niin oli tarkoituskin. Olen pääsyt jo lähestulkoon puoleenväliin. Saattaa valmistua jo tänäänkin! Riippuen miten aivotoiminta pelaa tänään! :D

Update!

Kolmos kappaleen kirjoittaminen jäätyi kun tajusin että kappale 1 ja 2 on ihan onnettomasti kirjoitettu! Joten tällä hetkellä työn alla on ykköskappaleen uudelleenkirjoitus käynnissä! Joka johtaa luultavasti kakkos kappaleen uudelleen kirjoittamiseen. Työn alla ovat myös kappaleen yksi vaihtoehtoinen alku. Inspiraation lähteinä hyvin ollut viimeaikoina: The Walking Dead, Dead island (vaikka en ole mitään muuta kuin trailerin nähnyt :D) ja moni muu jännittävä elokuva / kirja! Eli uutta materiaali ei ole ihan heti tiedossa!

Elokuva arvostelut ovat siirtyneet vallan uuteen blogiin! Ne löydät alla olevasta linkistä!

http://exclusivelymovies.blogspot.com/

Hauskoja lukuhetkiä!

P.S. Seuratkaa blogia! Tai iso paha zombie tulee ja puraisee.

Kirjoittaja lagaa!

Nyt on semmonen writers block. Tarviin juonenkäänteen! :D Ja ja nyt on piirrustus urakka meneillään :D
Leffoja en niinkään katsonut ole, nyt sarjoja enimmäkseen!
Kovan onnen kundi, mahtava! Nähty ennenkin mutta ei toinen kerta tapa! Katsokaa ihmeessä!

Back in action!

Aika ruveta kirjoittamaan keskeneräistä kolmos kappaletta! Tempo saattaa olla hitaampi kuin ensimmäisen 2 kappaleen kanssa mutta se johtunee koulutöistä! Mutta NO WORRIES! Kahden viikon sisällä on kolmos luku valmis! Ja ajattelin myös hienosäätää ja lisäillä kohtauksia ja yksityskohtia ensimmäiseen ja toiseen kappaleeseen, joita niistä selvästi puuttuu.

Myös satunnaisia sarja ja elokuva arvosteluja tiedossa!

PS. LDOE ei ole ainoa novelli sarja jota aion kirjoittaa. Rupean myös kirjoittamaan kauhusarjaa joka on käsitelty murhaajan näkökulmasta! Nimi ei ole vielä tiedossa. Jos tässä tämän päivää miettisi juonta LDOE ja uuten sarjaan. Ja myös nimeä pitää miettiä kyseiselle novellille!

Nyt jos yrittäisi pitää blogia ihan up to date. Enjoooy reading!

2. Varas

Matka tuntui kestävän ikuisuuden. En tiennyt mitä ajatella. Tuntui kuin pääni räjähtäisi kysymyksistä ja ajatuksista. Laitoin radion päälle siinä toivossa, että saisin edes  muutaman vastauksen kysymyksiini. Nainen jonka äänestä huomasi selvästi että hän oli paniikissa puhui ensimmäisellä kanavalla.

”Maailmanlaajuinen katastrofi on yllämme! Lukittautukaa koteihinne ja älkää päästäkö ketään sisään!”                         

Vaihdoin kanavaa koska tämä kuulosti siltä ettei tämä selvittäisi sen enempää kuin tiesin jo. Tällä kanavalla viisas ja rohkea miesääni puhui selkeästi. Minulla oli hyvät odotukset tältä mieheltä.

”Nämä olennot joita kaikki media kutsuu ”Kävelijöiksi”, ovat pyyhkäisseet jo yli 10% maailman asukkaista.”

En voinut uskoa kuulemaani. Kymmenes osa ihmisistä kuolleita! Mutta jatkoin kuuntelemista toivoen, että hän tietäisi miten tämä saadaan lopetettua.

”Tätä menoa koko ihmiskunta on tuhoutunut alle kuukaudessa. Mutta aiheesta enemmän tietää päivän vieraani. Toivottakaa tervetulleeksi, Tim Bourbank”  sanoi kanavan juontaja.

”Kiitos  paljon Mike. En tosin ole virallinen tutkija mutta olen tämän päivän aikana huomannut kolme asiaa!” sanoi Tim itsevarmasti. ”Ensinnäkin yksi purema, tai raapaisu on kohtalokas. Se kuinka nopeasti muutut on vielä mahdoton sanoa. Mutta näin pienellä tutkimus pohjalta. Mitä vakavemmat vammat, sitä nopeampi kuolema.” totesi Tim aivan kuin kuin tämä tapahtuma olisi maailman normaalein asia!

 ”Kuulostaapas pelottavalta” naurahti Mike. ”Erittäin!” sanoi Tim ja jatkoi ”Ja jos saan jatkaa niin toinen asia mikä olen huomannut on, että nämä Kävelijät ovat aika helvetin tyhmiä. He eivät osaa avata ovia, saati sitten puhua. Ihan kuin he koittaisivat murtaa itsensä jokaisen vastaan tulevan esteen läpi. Kolmantena asiana huomasin että ainoa tapa tappaa nämä paskiaiset on vaurioittaa heidän päänsä. Yksi ammus aivoihin ja se on niiden loppu. Näin ikkunastani kuinka joku ampui lippaan tyhjäksi yhden Kävelijän rintaan, mutta se pirulainen jatkoi vain kävelemistä.”

 Tätä seurasi Miken innostunut ja kiinnostunut kommentti. ”Mitä luulet kuinka nopeasti tämä saadaan lopetettua? Milloin pääsemme taas rakkaidemme luokse ilman huolia?”.

 Tim yskäisi kahdesti. ”Minun mielipiteeni tuohon kysmykseen? Emme ikinä. Kukaan ei voi pysäyttää näin nopeasti leviävää tautia, jos se on jo maailmanlaajuinen. Voimme vain etsiä mahdollisimman turvallisen paikan ja pysytellä siellä niin kauan kuin mahdollista.” Tim sanoi.

 ”Kiitos Tim! Kuunnelkaa joka päivä kello 14:00-15:00 lähetystämme. Koitamme saada itsemme ja teidät ajantasalle mitä on tapahtunut ja tapahtuu! Tähän loppuu lähetyksemme!”

Tätä seurasi jatkuva korkea piippaus. Suljin radion ja katsoin Derekiä jonka naamalla oli kauhistunut ilme.

 ”Luuletko... Luuletko sinä, että tämä ei loppuisi koskaa?” sanoi Derek hiljaisella äänellä.

Huokaisin syvään. ”En tiedä Derek, en tosiaan tiedä. Mutta toivon, että tämä olisi pian ohi.” koitin sanoa lohduttavalla äänellä, mutta olin ihan yhtä järkyttynyt kuin Derek.

Olisi kamalaa jos Sarah joutuisi kasvamaan tällaisessa ympäristössä. Tuijotin lattiaa ja annoin ajatusten virrata päässäni. Kaikki hyvä mitä ennen oli on nyt mennyttä. Ei enään rauhallisia viikonloppuja kotona perheeni kanssa. Ei enään illallisia hienoissa ravintoloissa. En ollut varma oliko missään edes turvallista olla.

                            

Tunsin auton hidastuvan ja nostin katseeni tielle. Kymmenniä autoja lojui pitkin tietä. Kuskeja ei näkynyt missään. Ei merkkiäkään mistään elollisesta. Vain verijälkiä asfaltissa. Pienen matkan päässä näiden autojen takana oli pieni kylä. Ensimmäinen rakennus joka osui silmääni oli poliisiasema.

 ”Derek! Luuletko että tuolla poliisi asemalla olisi vielä ammuksia? Vai onkohan se jo tyhjennetty?” kysyin ehdottavaan ääneen.

 ”En tiedä. En haluaisi myöskään mennä katsomaan, mutta mitä enemmän meillä on aseita sitä pitempään luultavasti selviämme. Ei meillä ole kai muuta vaihtoehtoa kuin käydä katsomassa.” vastasi Derek.

 Nyökkäsin ja katsoin poliisiaseman ympärille. Kaikki ei ollut nyt kunnossa. En nähnyt yhtään Kävelijää mihin suuntaan katsoinkin. Se oli melkein pelottavampaa kuin jos niitä olisi näkyvissä. Derek hidasti vauhtia ja pysähtyi aseman eteen.

”Sammuta auto. En tiedä kuinka hyvin Kävelijät kuulevat. Auton ääni saattaa houkutella niitä paikalle.” huomautin Derekille.

Derek sammutti autonsa nopeasti kun olin saanut lauseeni loppuun. ”Hyvä kun huomautit. En halua niitä petoja tänne yhtään sen enempää kuin sinäkään!” sanoi Derek.

Hymähdin vaisusti ja katselin ympärilleni. Poliisiaseman ovi oli auki, mutta sisällä ei näyttänyt olevan ketään.

”Näetkö sinä ketään? Tämä on kuin vitun aavekaupunki!” kysyin Derekiltä joka koitti tähystää edes yhden kuolleen, mutta tuloksetta. ”Ei näy ketään. Enkä halua tietää missä he ovat.” sanoi Derek korottaen vähän ääntään.

Avasin auton oven ja nousin ulkopuolelle seisomaan. Venyttelin pienen hetken sillä automatka oli ollut puuduttava. Laitoin oven hiljaa kiinni, ettei siitä kuuluisi paukahdusta.

 ”Derek! Oletko ikinä ampunut aseella?” kysyin, sillä olin sitä mieltä että Derek pärjäisi paremmin aseen kuin veitsen kanssa.

”Olen, olen. Harrastin ampumista nuoruudessani.” sanoi Derek.  ”Hienoa!” sanoin ja laitoin varmistimen aseesta päälle ennen kuin heitin sen Derekille. Derek sai aseen kiinni ja tutki sitä hetken.

”Siinä on varmistin päällä” totesin. Derek katsoi minua pettynyt ilme naamallaan.

”En minä niin tyhmä ole, etten sitä tietäisi” hän naurahti. Otin takkini sisältä isoimman veitsen minkä sain käteeni. Kuulin Derekin lataavan aseen takanani.

”Mennään!” sanoin Derekille.

Kävelimme kohti poliisiaseman ovia. Koko asema oli aivan sekasin. Lattiat olivat täynnä  sanomalehtiä ja kaatuneita tuoleja.  Ohitimme tuolit ja saavuimme huoneen perälle. Ovi oli lukossa.

”Odota hetki. Ja pidä ase valmiina” sanoin Derekille. Otin hieman vauhtia ja potkaisin oven auki! Ovi suorastaan räjähti auki ja paukahti seinään pitäen kovan äänen. Olin jo valmiina lyömään veitselläni, mutta käytävä oli tyhjä. Aloin hikoilemaan runsaasti. Oli vain ajan kysymys ennen kuin kohtaisin ensimmäisen Kävelijän. Oven paukahdus oli erittäin kova, joten jonkun oli pakko kuulla se. Saavuimme käytävän päähän ja tarkistin oven vasemmalla. Se oli auki, mutta huone sen takana oli tyhjä. Vain iso musta laukku lojui lattialla.

”Jack! Tuolla on asevarasto!” sanoi Derek osoittaen oikealle jatkuvan käytävän päähän. Nyökkäsin ja käskin Derekin mennä edeltä. Kävelin laukun luokse ja avasin sen. Sisällä oli kaksi lippallista ammuksia ja noin kaksituhatta dollaria käteistä. Laukku oli iso joten otin sen, että voisimme kuljettaa siinä mahdolliset aseet.

”Jack! Et voi uskoa tätä!” huusi Derek hämmästellen. Heitin laukun olalleni ja kävelin huoneeseen Derekin luokse. Naurahdin ääneen kun katsoin mitä huone piti sisällään. Hyllyt olivat täynnä luotiliivejä, aseita ja ammuksia. Derek nauroi ja otti aseita käteensä ja tutki niitä kuin pikkulapsi karkkipussia.

 ”Uskomatonta ettei kukaan ole hakenut näitä aiemmin! Tosin muutama hylly on tyhjä joten kai täällä joku on käynyt.” nauroi Derek kovaan ääneen.

”Tässä! Laita tänne laukkuun aseita ja ammuksia niin paljon kuin saat mahtumaan!” huikkasin Derekilla ja heitin laukun hänen jalkoihinsa.

”Selvä homma kapteeni” huudahti Derek aivan kuin hän olisi unohtanut kaikki maailman huolet. Otin hyllystä luotiliivin ja vedin sen päälleni. Heitin Derekille neljä liiviä.

”Vedä yksi päällesi ja laita loput laukkuun” sanoin. Derek nyökkäsi ja sulloi liivit laukkuun. Laitoin vyölleni kaksi käsiasetta ja tungit taskut täyteen ammuksia.

Käytävän toisesta päästä kuului kolahdus. Riuhtaisin aseen käteeni ja tähtäsin käytävälle.

”Onko siellä ketään” kuului vieras ääni sieltä suunnasta mistä olimme juuri tulleet.

”Derek! Joku on elossa! Mennään!” huudahdin Derekille! Derek nyökkäsi ja nosti laukun olalleen. Juoksin käytävän päähän ja kuulin kun ase laukesi! Säpsähdin taakse päin, sillä luoti kimahti aivan edessäni olevaan munalukkoon, joka tipahti maahan.

”Pitäkää hauskaa” kuului sama naurava ääni. Ennen kuin ehdin edes miettiä mitä hän tarkoitti paiskautui  edessäni oleva ovi auki. Näin huoneesta vain vilauksen mutta se tulvi Kävelijöitä. En halunnut edes tietää miten kaikki Kävelijät olivat saatu samaan huoneeseen.

”Derek takaisin! Mene tuonne!” huusin ja osoitin asevaraston vieressä olevaa avonaista huonetta. Tähtäsin aseellani Kävelijä lauman keskelle ja ammuin heistä kaksi hengiltä. He romahtivat elottomina käytävälle ja moni muu Kävelijöistä kompastui maassa makaaviin ruumiisiin.

Käännyin ja juoksin Derekin perässä huoneeseen. Löin oven kiinni perässäni ja lukitsin sen.

”Nyt me ollaan kusessa” sanoi Derek ääni väristen.

”Ja vitut” huudahdin ja tartuin maassa makaavaan tuoliin ja heitin sen ikkunasta. Ikkuna hajosi äänekkäästi pieniksi sirpaleiksi. Potkin isommat lasinpalat pois tieltä ja hyppäsin ulos.

”Tule! Meille tuli kiire. Haluan sen nulikan hengiltä!” huusin Derekille joka hyppäsi ulos ikkunasta . Lähdimme juoksemaan talon reunaa vasemmalle. Ammuin kaksi edessä vastaan tulevaa Kävelijää. Hyppäsin ketterästi ruumiiden yli ja saavuin talon nurkalle. Näin jo Derekin auton edessäni. Enään olisi juostavana yksi seinän pituus ja olisimme taas valmiina jatkamaan matkaa. Sitten kuului odottamaton ääni. Auto käynnistyi. Vilkaisin taakseni Derekiä joka tonki taskujaan.

”Unohdin avaimet autoon!” huusi Derek kauhuissaan. Kirosin ja juoksin niin lujaa kuin pystyin kohti autoa. Mutta auto ehti lähteä liikkeelle. Poimin kiven ja heitin sen raivoissani kohti autoa, mutta kivi ehti tipahtaa ennen kuin se osui autoon. Sillä hetkellä tajusin että puhelin oli vielä autossa. Olin aivan raivoissani. Olisin ampunut kohti autoa, ellei se olisi ollut aivan turhaa.

Seisoimme hetken paikallamme ja kiroilimme.

”Miksi jätit autonavaimet autoon?” murjautin syyttävään sävyyn. ”No tämä paikka ei ihan näyttänyt siltä että kun poistumme hetkeksi autosta joku varastaa sen. Meinaan katso ympärillesi! Ei ketään!” huudahti Derek vihaisena.

”Totta, totta. Anteeksi” pyytelin anteeksi.

”Ei se mitään. Mutta nyt joudumme hankkimaan toisen menopelin! Ja luulen ettei täällä ihan lähellä ole mitään tai meidän automme olisi vielä pihassa ja tuo kusipää joka vei meidän automme kruisailisi jonkun muun autolla.” totesi Derek tähystellen kylään päin.

Olin täysin samaa mieltä. Ja aino mahdollisuus löytää auto, olisi varmasti tuon kylän keskellä. Ja tuo kylä ei varmasti ollut tyhjillään

Otin ryhdikkään asennon venytin selkääni.

”Kai se on aika lähteä liikkeelle.” sanoin vilkaisten Derekiä joka asetteli laukkua paremmin olalleen. Lähdin kävelemään reipasta vauhtia kohti edessä olevaa aavekaupunkia.

”Ei tuhlata aikaa! Meidän pitää vielä hakea perheesi ennen kuin voimme päättä mihin jatkamme matkaa” hihkaisi Derek aivan kuin puhe olisi luokkaretkestä. Naurahdin äänekkästi. Derek osasi olla piristävä aina oikeina hetkinä. Mutta oli sanomattakin selvää, että näinä aikoina pitäisi koittaa olla mahdollisimman positiivinen. Mutta edessä olevassa kylässä ei ollut mitään positiivista. Jokainen varjo joka peitti kylää näytti uhkaavalta. Ja jokaisen talon takana saattaisi odottaa uusi lauma Kävelijöitä. Katujen vieressä ja talojen pihoissa oli autoja katollaan, kyljellään ja muutenkin ajokunnottomassa kunnossa. Kun kävelin talojen ohitse huomasin useita jälkiä taloihin murtautumisesta. En voinut ymmärtää miten joku voisi edes miettiä varastelua näinä hetkinä milloin selviytyminenkin oli vaikeaa. Auringon valo paistoi kirkkaasti, talojen ikkuinoihin heijastaen kirkkaasti silmiini. Siristin silmiäni ja laitoin käteni silmieni yläpuolelle varjostaakseni kasvojani. Useita ikkunoita oli laudoitettu umpeen. Olin varma että näin jonkun kurkkaavan lautojen välistä ja sulkevan verhot kasvojensa edestä. Toivotin heille mielessäni onnea, sillä sitä he tulisivat tarvitsemaan. Laskin varjostavan käteni aseelle ja katselin ympärilleni. Näin melko hyväkuntoisen mustan henkilöauton pienen matkan päässä.

”Derek! Menen tarkistamaan tuon auton! Katso jos löytäisit auton joka on toimintakunnossa!” sanoin melkein huutaen että Derek kuulisi minut.

”Selvä, tutkin tuon punaisen tila-auton!” kuulin lyhyen matkan päästä. Heilautin kättäni vastaukseksi. Otin muutamat juoksu askeleet kohti autoa ja saavuin kuskinpuoleiselle ovelle. Juuri kun sain käteni kahvalle auton sisällä matalana maannut Kävelijä löi kätensä ja naamansa ikkunaan. Kavahdin ja säpsähdin pari askelta taaksepäin. Kohotin aseeni valmiiksi, avasin auton oven nopeasti ja otin usean nopean askeleen taaksepäin. Olisin ampunut hänet lasin läpi mutta jos tuo olisi käyttökelpoinen auto en haluaisi verta ja aivon palasia ympäri auton muuten siistiä sisustaa. ”Onpas vitun ruma yksilö” mietin ääneen nyrpistäen naamani kun Kävelijä kompuroi autosta maahan ja yritti nousta ylös. Ennen kuin hän oli edes polvillaan ammuin häntä päälakeen.

”Oletko kunnossa?” kuului Derekin huolestunut ääni melko kaukaa. ”Kunnossa ollaan! Ei tainnut auto toimia?” kysyin Derekiltä joka juoksi kohti minua.

”Ei toiminut ei. Entäpäs sinun autosi?” kysyi Derek saapuessaan viereeni.

”En tiedä vielä. En ehtinyt kokeilla, kun tuo ruma paskiainen oli vähän tiellä.” murahdin samalla kun istuin kuskinpaikalle. Mustat , verijälkiä kuskinpuolella huomioon ottamatta, tahrattomat nahkapenkit olivat kuumat auringonvalosta. Katsoin virtalukkoon ja kiitin onneani.

”Ainakin autonavaimet ovat paikallaan” sanoin Derekille ja jatkoin; ”Nyt vasta se jännittävä kohta alkaa” sanoin kääntäessäni virtalukkoa. Auto piti laiskaa ääntä mutta loppujen lopuksi käynnistyi.

”Woooohoooo!” tuuletin kovaan ääneen. Mutta hymy hyytyi kun huomasin että bensa oli melkein loppu. Juuri kun luulin että löysin menolipun perheeni luokse tapahtuu jotain tällaista.

”Voi vittu. Ei bensaa” kirosin ja sammutin auton. Nousin ulos autosta ja paiskasin oven kiinni. Tähyilin hetken ympärilleni ja ja huomasin hyväkuntoisen auton.

”Entäs tuo auto tuolla?” sanoin osoittaen uutta mustaa BMW:tä.

”He he hee! Auto minun makuuni” hihkui Derek ja hölkkäsi ripakasti auton viereen. Kävelin Derekin perään ja naksuttelin sormiani. Huomasin autontuulilasissa vilkkuvan punaisen valon. En ehtinyt edes huutaa ennenkuin Derek koitti avata auton ovea.

”Derek!!! Varo hälytys!!” mutta liian myöhään. Auton varashälytin piti läpi kaupungin kaikuvaa piippausta. Jos aseiden laukaus tai ovien paiskominen ei Kävelijöitä paljon houkutellut niin olin varma että tämä meteli houkuttelisi. Läpi kaupungin  kuului huutoja ja kiljaisuja.

”Juokse Derek, juokse!!” huusin pakokauhun vallassa. Derek pyöri hetken paikallaan.

”Mihin suuntan olisi tarkoitus juosta?” huusi Derek huitoen ilmaa.

 Murahdin ääneen ja käännyin suuntaan josta olimme tulleet. Otin juoksu askeleen mutta pysähdyin välittömästi ku näin mitä oli vastassani. Kävelijät poliisiasemalta olivat löytäneet tiensä ulos ja heidän joukkoihinsa oli liittynyt useita lisää. Otin askeleita taaksepäin kunnos löin jalkani yhä kovaan ääneen huutavaan autoon.

”Jack! Tuonne!” huusi Derek osoittaen sormellaan tien vasemmalle puolelle. Katsoin Derekin osoittamaan suuntaan ja näin pienen sivukujan joka oli tyhjillään huomioon ottamatta kaatuneita roskatynnyreitä ja niistä leviinneitä roskia. Aurinko paistoi vielä melko kirkkaasti mutta sivukuja oli erittäin hämärä. Käännyin kujaakohti ja lähdin juoksemaan Derek kannoillani. Hyppäsin pitkän hypyn kaatuneen polkupyörän yli. Lasekutuessani astuin runnoutuneen kaljatölkin päälle ja melkein menetin tasapainoni. Horjahdin kylki edellä kyljellään makaavan sinisen auton pohjaan, mutta nousin heti pystyyn ja jatkoin juoksemista. Kuja häämötti jo edessäni synkkänä ja törkyisenä. Mutta heti kun tarkkaavaisuuteni petti  tunsin voimakkaan iskun kyljessäni ja lensin lujaa maahan. Tunsin kuinka ilma karkasi keuhkoistani. Päälläni makaava Kävelijä tarttui käteeni ja repi sitä kohti avonaista suutaan. ”Näinkö se sitten loppuu.” mietin hiljaa mielessäni. Juuri kun hän oli sulkemassa suutaan kuulin laukauksen ja näin kuinka aivonpalasia ja verta lensi Kävelijän päästä. Kävelijä nytkähti laukauksen voimasta ja kaatui päältäni maahan.

Haukoin henkeä maassa ja koitin saada ilmaa takaisin keuhkoihini.

”Nouse! Nyt!” huusi Derek päin naamani samalla kädestäni ylös riuhtoen. Yhä henkeäni haukkoen nousin ylös. Tunsin vihlovaa kipua kyljessäni. Laskin käden oikealle kyljelleni ja koitin juosta minkä pystyin. Jokainen askel oli kuin uusi isku kylkeen ja hengittäminen oli vielä erittäin vaikeaa. Derek repi minua eteenpäin oikeasta käsivarrestani. Vilkaisin olkani yli ja näin kuinka kuja täyttyi Kävelijöistä. Sain idean ja koitin puhua mutta en saanut ääntä tulemaan. Yskin vain useaan kertaan ja se sattui. Riuhtaisin käteni irti Derekin otteesta ja aloin paiskomaan pystyssäolevia roskakoreja taakseni. Kävelijät eivät olleet mitään maailman älykkäimpiä olentoja joten toivoin todella että se takanani huutava ja kiljuva joukko kompuroisi kaatuneisiin roskiksiin. Näin saisimme ainakin jonkun verran aikaa.

”Kuja loppuu pian, kumpaan suuntaan menemme?” kysyi Derek puuskuttaen. Kurkkasin edessäni juoksevan Derekin ohi. Aurinko paistoi kujan ulkopuolella kirkkaasti.

”Oikealle” päätin sen enempää asiaa miettimättä. Jäin Derekistä jälkeen pienen matkan. Näin Derekin kääntyvän nurkan taakse. Juuri kun saavuin pois kujalta Derek juoksi edestäni päinvastaiseen suuntaan minne oli juossut. Pysähdyin hetkeksi ja katsoin Derekin perään kummastellen.

”Vasen! VASEN!” huusi Derek kauhuissaan. Katsoin toiseen suuntaan ja näin ainakin kymmenen Kävelijää juoksevan suuntaani. Kavahdin ääneen ja lähdin juoksemaan Derekin perään. Tie oli huonossa kunnossa ja täynnä rojua. Väistelin kaikkea rikkinäisistä kännyköistä, raadeltuihin ruumiisiin. Ruumiista lähti etova haju joten koitin olla hengittämättä nenän kautta. Edessäni tienpäässä oli tasakattoinen rakennus. Huomasin tikkaiden lojuvan talon vieressä.

”Derek! Nosta nuo tikkaat pystyyn! Mennään tuonne katolle kunnes tilanne vähän rauhoittuu!” sanoin hengästyneenä.

”Mitkä tikkaat?” huusi Derek edessäni koittaen etsiä tikkaita katseellaan.

”Tuon talon edessä! Nuo kaatuneet tikkaat!” huusin ja sohin sormellani siihen suuntaan vaikka en uskonutkaan sen auttavan.

”Mutta entäs nuo Kävelijät! Ne eivät varmasti anna meidän kiivetä rauhassa!” Derek huusi.

”Nosta sinä tikkaat ja kiipeä ylös! Minä pidättelen heitä sen aikaa ja tulen perässä!” sanoi Derekille ja pysähdyin. Käännyin ja otin vyöltäni kaksi asetta. Tähtäsin aseet kadulle josta Kävelijät juoksivat kohti Derekiä ja minua.

Hengitin hitaasti sisään ja ulos. Ammuin kymmenen laukausta joista yhdeksän osui täydellisesti. Yksi osui Kävelijää käsivarteen, mutta se ei hidastanut häntä. Hän pääsi käsiksi minuun mutta painoin vastaan. Tuuppasin hänet pois päältäni ja otin veitsen taskustani ja löin sen Kävelijän leukaan! Repäisin veitsen irti ja potkaisin miestä rintaan.

”Tule! Nopeasti nyt.” kuului Derekin huuto katolta. Juoksin  kohti tikkaita niin lujaa kuin pystyin. Hengitykseni tuntui jo paremmalta. Mutta kylkeni kipu ei ollut kadonnut minnekkään. Olin jo melkein tikkailla kun huomasin oikealta juoksevan Kävelijä joukon. Tartuin tikkaisiin ja aloin kiipeämään.

”Nopeammin. Nopeammin!” huusi Derek katolta alas kurkkien.

”No voi helvetti! Koitan!” huusin takaisin. Kiipesin niin nopeasti kuin pystyin ja juuri kun olin pääsemässä katolle tunsin kun tikkaat allani alkoivat kaatua.

”DEREK!” huusin ja heittäydyin ilmaan. Ojensin käteni ilmaan siinä toivossa että Derek tarttuisi siihen. Vauhtini ilmassa hidastui ja tunsin kuinka aloin pudota. Tuntui kuin sydämeni olisi pysähtynyt hetkeksi. Mitä tapahtuisi kun tippuisin kaksi kerrosta keskelle Kävelijöitä. Sillä hetkellä tunsin kuinka Derek tarttui käsivarteeni. Otin tukevan otteen Derekistä. Ja tunsin helpotuksen tunteen leviävän koko vartalossani. Mutta kavahdin kun katsoin alas. Useat Kävelijät huitoivat käsillään ylös ja koittivat ylettyä minuun.

”Sain sinut” kuului Derekin voitonriemuinen ääni.

”Luojan kiitos!” naurahdin Derekille. ”Nyt vedä minut ylös! Tää on aika helvetin karmivaa roikkua tässä!”

”Yritetään” puuskutti Derek. Tunsin kuinka nousin hitaasti ylöspäin. Kurkotin katon reunaan ja nostin itseni Derekin avulla ylös. Kompuroin hetken aikaa ja koitin saada hengitystäni tasaantumaan.

”Kiitos” puuskaisin ja läpsäytin Derekiä ystävämielessä olkapäähän. Derek tähyili ympärilleen.

”Whoah! Niitä on ihan vitusti!” hämmästeli Derek. En voinu kieltää asiaa. Katsellessani ympärilleni näin kymmeniä ehkä satoja Kävelijöitä. Niitä oli joka puolella taloa. Ja niitä tulvi lisää joka suunnasta. Näky oli masentava. Ties kuinka kauan joutuisin olemaan täällä. Ja aloin olla erittäin nälkäinen. En ollu syönyt enkä juonut koko päivänä.

”Entäs nyt?” kysyi Derek. En osannut vastata vielä mitään. Kohautin olkapäitäni ja laskeuduin istualleni. Alhaalta kuului huutoa ja kiljuntaa.  Laskeva aurinko paistoi kirkkaasti läpi kaupungin paljastaen jokaisen karun yksityiskohdan. Jokaisen ympäri käännetyn auton ja jokaisen ruumin lojumassa maassa sisuskalut ulkona roikkuen.

Romahdin selälleni ja tunnustelin kylkeäni. Olin varmasti murtanut kylkiluun, mutta en halunnut huolestuttaa Derekiä joten annoin asian olla. Otin mahdollisimman mukavan asennon ja katsoin pilvien liikkuvan punertavalla taivaalla. Ilma oli melko tunkkainen vaikka olimmekin ulkona. Yskäisin kaksi kertaa ja kumpikin yskäisy aiheutti suuren määrän kipua. Mutta kipu ei ollut mitään verrattuna pelkoon, joka velloi sisälläni kun ajattelin perhettäni. Ennemmin tai myöhemmin pääsisin heidän luokseen. Edes meri Kävelijöitä ei estäisi minua. Ja olihan minulla Derek seuranani. Kuulin lähestyviä askeleita takaani . Kuului ähkäisy ja Derek istuutui viereeni ja laittoi kätensä hartioilleni.

”Kaikki tulee olemaan vielä okei! Lupaan sen!” sanoi Derek äänellä johon luulen että hän ei itsekkään luottanut. Hymyilin vaisusti ja taputin häntä selkään.

”Toivotaan parasta. Toivotaan, toden totta!” sanoin takaisin Derekille. Tiesin että Derek koitti vain piristää minua. Mutta olosuhteet huomioon ottaen, vaatisi minulta paljon enemmän piristyä kuin yksi kannustava lause. Olimme jumissa tasakattoisen rakennuksen katolla, joka oli aivan täynnä tomua. Ja samaista rakennusta ympäröi sadoittain Kävelijöitä. Meillä ei ollut ruokaa eikä juomaa. Ja perheeni on luultavasti hullun kannibaalin kanssa samassa talossa. Asiat eivät olisi voineet olla huonommin. Tarvitsisin ihmeen että pääsisin perheeni luokse.